29.10. Yksilöiden, ryhmien ja tiimien johtaminen & tiimikonfliktin johtaminen

Kolmannella luennolla käytiin läpi yksilöiden, ryhmien sekä tiimien johtamista ja näihin kohdistuvia konflikteja. Koko luennon ajan, varsinkin luennon alkupuolella yksilöihin koskevissa asioissa puhuttiin myös paljon psykologiasta ja sen vaikutuksesta yleisesti johtamiseen ja vaikutukseen organisaation sisällä tapahtuvissa havainnointi ja päätöksenteko tilanteissa. Luennolla oli myös paljon keskustelua ja asiaa koskien havainnointia yleensäkin. Tässä korostettiin jokaisen ihmisen vastaannottavan, käsittelevän, ja tulkitsevan saatua tietoa (ärsykkeitä) eritavalla ja yksilöllisesti. Pohjalla näissä ovat eri stereotypiat, arvot, skeemat sekä ihmisen oma persoonallisuus. Pohdittiin näiden vaikutusta niin johtajien, esimiesasemassa toimivien kuin normaalienkin työntekijöidenkin päivittäiseen työhön sekä niissä tapahtuvaan päätöksentekoon eri elimissä. Keskeisiä käsitteitä ja tutkimuksia asiaan liittyen oli materiaalissa paljon ja monelta eri aikakaudelta. Adam Smithin mallista (1776), voittoa tavoitteleva yksilö samalla toimii yhteisen taloudellisen kasvun edistämiseksi (kapitalismi) - nykypäivään asti.

Luento ja aihe yleensäkin oli mielestäni kiinnostava ja sitä oli mukava seurata. Pystyin samaistumaan moniin käsiteltyihin asoihin ja peilaamaan niitä omiin kokemuksiini työelämässä ja urheilussa pelatessani seurajoukkueissa. Varsinkon tiimi/ryhmä osiosta löytyi paljon pohdittavia asioita. Päälimmäisenä mieleen jäi varmaankin ryhmän ja tiimin erottelu sekä niihin koskevat erinäisyydet niin lähestymistavoissa kuin toimintamalleissakin. Töissä kuin pelatessakin olen myös itse ollut vastuussa pienistä 'tiimeistä' sekä myös ollut itse valmennettavan tai johdettavan asemassa, joten paljon mielenkiintoista asiaa tuli pohdittua luennon aikana näihinkin liittyen. Vierailevana luennoitsijana oli Mirjami Ikonen, jonka tiimikonflikti-osio oli myös mielenkiintoinen ja oli mukava kuulla hänen omakohtaisia kokemuksia aiheesta ja niitten ylitsepääsemisestä.

Olen toisen vuoden tietojenkäsittelytieteen opiskelija ja käyn kauppatieteitä sivuaineena. Johtamisen perusteet on vasta toinen kurssini kauppatieteistä ja jatkoa markkinoinnin perusteille jonka kävin ensimmäisessä jaksossa. Kurssilta odotan paljon hyödyllistä tietoa koskien niin johtamista kuin organisaatio-toimintaa ylipäänsä. Opittuja tietoja pystyn varmasti tulevaisuudessa hyödyntämään ja käyttämään niin työelämässäni kuin muillakin elämän osa-alueilla.


- T.L. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

20.11. Organisaatiokulttuurin johtaminen

30.10. Johtamisteorian päälähestymistapoja. Henkilöstövoimavarojen johtaminen